:: hannusiltala.com ::

Etusivu
Foorumi
Henkilökuva
Kirjoituksia
Valtuustosta
Yhteystiedot
Linkit

 

Kirjoitus on julkaistu Rautatieläinen lehdessä 3/2006

Onko työelämäyhteistyöllä enää tulevaisuutta (8.5.2006)

Työelämäyhteistyön ja työelämän kehittämisen merkitystä on vuosikausia julistettu joka niemessä ja notkossa. Tieteelliset tutkimukset ovat tuottaneet uusia oppeja, alan lehdet ja oppikirjat pursuavat erilaisia toinen toisiaan mielenkiintoisempia lähestymistapoja toimia tuottavuuden ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Nyt vain on tultu työmarkkinoilla siihen pisteeseen, että voidaan perustellusti kysyä, onko näillä opeilla ja organisaatioiden alemman tason kehittämiskäytännöillä käytännössä suurempaa merkitystä, kun vastapuolella on yritysten omistajien voittojen maksimointi? Kun konsulttien työkalupakeista ei enää löydy konkreettisia kehittämistyökaluja, niin tilalle tarjotaan yrityspappeja, jotta saataisiin edes sielulle rauha. Tähänkö on tultu?

Jos ei nyt aivan päivittäin, niin ainakin viikoittain saa lehdistä lukea surkeita tarinoita, siitä kuinka sen ja sen yrityksen toiminta on lopetettu ja toiminta siirretty halvempien tuotantokustannusten maihin. Tuotantoprosessien ja laadun hallinta on tuotettu suomalaisissa yrityksissä ja dokumentoitu sähköisesti niin tarkkaan, että ne on voitu lähes sellaisenaan siirtää koneineen päivineen ulkomaille. Usein nämä ovat maita, joissa työntekijöiden etujärjestöillä ei ole laillisia toimintamahdollisuuksia ja joissa työskentelyolosuhteet ja ihmisten kohtelu on eurooppalaisittain epäinhimillistä.

Uskallan väittää, että olemme lähes jokainen omalta osaltamme syyllisiä halpatuotannon edistämiseen ja epäinhimillisten olosuhteiden ylläpitämiseen. Hankimme päivittäin halpoja kulutuselektroniikan laitteita, halpoja design-tuotteilta näyttäviä vaatteita, ostamme halpahalleista puoli-ilmaisia koneita ja työkaluja. Ihastelemme euron voimaa, kun pääsemme matkustamaan maihin, joissa meillä on ostovoimaa. Saatamme sijoittaa tietämättämme kulutuksesta ylitse jäämiämme varoja sellaisiin rahastoihin, jotka ovat eettisyydeltään kyseenalaisia.

Viime viikot olen seurannut tavallista tarkemmin UPM:n irtisanomisten aiheuttamaa murhenäytelmää Kouvolan seudulla, josta olen itsekin lähtöisin. Asiat tuppaavat muuttumaan vasta silloin todellisiksi ja kiinnostaviksi, kun ne tapahtuvat tutuilla paikoilla ja tutun tuntuisille ihmisille. UMP:n tapauksessa ei Voikkaan tehtaan toimintoja siirretä ulkomaille vaan lopetetaan toiminta kokonaan, jotta saataisiin tuotteiden hinnat nousemaan markkinoilla ja sitä kautta suuremmat voitot kasvottomille sijoittajille ympäri maailman.

Missä on UMP:n päättäjien yhteiskuntavastuu, kun kokonainen tehdaspaikkakunta saatetaan kriisin partaalle? Voikkaalaisille ei ole annettu mahdollisuutta näyttää omaa kehityspotentiaaliaan. Päätökset on tehty riittävän korkealla tasolla eikä niihin ruohonjuuritason toimenpiteillä pysty paljon vaikuttamaan. Selitä nyt siinä sitten uskottavasti työelämän kehittämisestä, kun usko itseltäkin tuppaa haihtumaan vähitellen höyrynä taivaan tuuliin.

Pitäisikö nostaa kädet pystyyn vai mitä pitäisi tehdä, tilanteessa, jossa pääoman tuoton maksimointi ei tunne kotimaata eikä se ole kiinnostunut yksittäisten ihmisten selviytymisestä. Työelämän kehittämisen kauniit sanan käänteet ja pehmopuheet eivät ainakaan työpaikkoja tuo takaisin eivätkä estä uusi irtisanomisia. Itse näen periaatteessa kaksi lähestymistapaa, joista toinen on yksilön koko työuran kestävän työmarkkinakelpoisuuden korkeana pitäminen. Perusta tälle luodaan jo peruskoulussa ja ammatillisissa perusopinnoissa, joiden tulee olla sellaisia, että ne antavat riittävän yleissivistyksen ja valmiudet uusien asioiden oppimiseen. Toisen asteen koulutusta on kehitettävä niin, että kaikille aloille, myös ratatiealalle on saatava kattavat, Opetushallituksen hyväksymät viralliset ammattitutkinnot. Viralliset tutkinnot poistavat uralla kehittymisen umpiperät ja antavat aina jatko-opiskelumahdollisuuden.

Jos ja kun pörssiyhtiöiltä ei voi odottaa yhteiskuntavastuuta, niin silloin täytyy muuttaa lainsäädäntö sellaiseksi, että työntekijöiden irtisanominen yrityksille tulee riittävän kalliiksi, vähintään samalle tasolle kuin keskeisissä kilpailijamaissa Euroopassa. Tämä panee analyytikot tarkemmin miettimään ja laskemaan kannattaako yrityksiä esimerkiksi ajaa alas vain voittojen maksimoimiseksi tai siirtämiseksi ulkomaille pikavoittojen toiveissa. Yhteenvetona ei voi muuta kuin todeta, että vähissä ovat eväät tällä erää. Saa nähdä kuinka pitkälle juhlapuheita pidetään ja tuhistaan nyrkkiin ennen kuin työntekijöiden muutosturva ja yritysten yhteiskuntavastuu tulee sellaiselle tasolle, että voidaan taas aidosti puhua samassa veneessä olemisesta. Nyt ei olla edes samalla järvellä.

Hannu Siltala
työehtosihteeri
Rautatieläisten Liitto