:: hannusiltala.com ::

Etusivu
Foorumi
Henkilökuva
Kirjoituksia
- Valtuustosta
Kuvia
Yhteystiedot
Linkit

 

Trion patista uuteen alkuun (13.5.2006)

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan vasemmistoliitot ja valtuustoryhmät keskustelivat TRIO-hakkeesta Järvenpäässä

Trion patista uuteen alkuun Järvenpään, Keravan ja Tuusulan yhdistämisen eduista ja haitoista olisi kuntajohtajien pitänyt tehdä perinpohjainen selvitys. Valmistelut etenivät väärässä järjestyksessä: Valtuustojen yhteistyö olisi tuottanut paremman tuloksen.

Kolmen kunnan vasemmistoliittojen luottamushenkilöt aikovat omalta osaltaan selvittää, miten nyt syntyneessä pattitilanteessa voitaisiin jatkaa yhteistyötä ja uudistuksia asukkaiden hyväksi.Yhteistyötä tarvitaan palvelujen turvaamiseksi sekä järkevän yhdyskuntarakenteen kehittämiseksi. Toimivat joukkoliikenneyhteydet ja kohtuuhintainen asuntotuotanto kuuluvat lisäksi niihin hankkeisiin, jotka edellyttävät kunnilta yhteistä tahtoa.

Kuntajohtajien kaavailema trio-malli palvelupiireineen merkitsisi uusia hallintoportaita ja kaventaisi demokratiaa. Se johtaisi tilaaja-tuottajamallin kautta palvelujen kilpailuttamiseen, yksityistämiseen, kustannusten nousuun ja asukkaiden eriarvoisuuden kasvuun.

Epätietoisuutta ja tunnelatausta on synnyttänyt Keravan ja Tuusulan kuntajohtajien viime vuoden lopulla kaavailema liitoshanke, jota he olivat valmistelleet pienessä piirissä ja sammutetuin lyhdyin.

Keski-Uudenmaan vasemmistoliittolaiset pitävät kuntien raja-alueiden kehittämistä välttämättömänä. Jos ajatus kuntien yhdistymisestä on liian vaikea pala nieltäväksi, tulisi järkevän yhdyskuntarakenteen edistämiseksi tarkistaa kuntarajoja.

www.hannusiltala.com